Kuoro

Yli 110 vuotta vahvaa mieslaulua Kouvolassa


 

Tervetuloa tutustumaan

Kouvolan Mieskuoro harjoittelee joka tiistai klo 17.30 - 20.00 Seurakuntakoti Lehdokissa
 (Madekuja 1 Kouvola) Lehtomäki

Tällä hetkellä kuoroon kuuluu 48 laulajaa eri puolilta nykyistä Kouvolaa. Vuoden 2009 alusta kuoroa on johtanut Jarmo Kukkonen.

Kouvolan Mieskuoro

Kouvolan Mieskuoro on perustettu vuonna 1907. Silloin kuorossa oli laulajia tasan tusina. Valkealan kanttorin poikaa Wilho Siukosta pidetään kuoron perustajana. Hän toimi alkuvuodet kuoron taiteellisena johtajana ja luotsasi kuoron 1910-luvulla useisiin kuorokilpailuvoittoihin. Vuosikymmenten saatossa kuoron kokokin on vaihdellut.

Parhaimmillaan 1990- luvulla kuoron vahvuus oli 65 laulajaa. Tällä hetkellä kuoron laulajavahvuus on 48. Kuoroon kuuluu miehiä koko laajan Kouvolan alueelta.

Esiintymisiä kuorolla on vuosittain parikymmentä. Paikallisten esiintymisten lisäksi kuoro on osallistunut valtakunnallisiin kuorolaulukilpailuihin ja -katselmuksiin.

Vuosien saatossa kuoro on tehnyt konserttimatkoja eri Euroopan maihin, Amerikkaan, Kanadaan ja Australiaan. Viimeisin konserttimatka suuntautui heinäkuussa 2011 Unkariin, jossa kuoro konsertoi Baltonfüredissä ja Budapestissä. Syyskuussa 2015 kävimme Brysselissä tutustumassa EU-parlamenttiin. 

Taiteellisen johtajansa Jarmo Kukkosen johdolla kuoro on uudistanut musiikillista linjaansa. Perinteisen mieskuoromusiikin lisäksi kuoron ohjelmistoon on sisällytetty yleisölle tuttuja laulelmia ja muuta kevyempää, mutta silti esittäjiltään vaativaa, musiikkia.

Kouvola on tunnettu monista hyvistä kuoroistaan kuten myös laajasta karaoke- harrastuksesta. Karaokeharrastuksen ja mieskuorolaulun voi mainiosti yhdistää keskenään - ne tukevat toinen toisiaan. Kouvolan Mieskuoro toivottaa lämpimästi kaikki laulua harrastavat miehet mukaan monella tavalla antoisaan mieskuorotoimintaan.


© 2018 | Kouvolan Mieskuoro ry