Kuoronjohtajan esittely

Tapio Lehtinen

Dir. mus. Tapio Lehtinen on pitkänlinjan kuoromies Valkealasta. Hän on syntynyt 1964 Kuusjoella, nyk. Salo. Hänen mieskuorouransa alkoi 1989 Kiuruvedeltä, jossa hän toimi Kiurun Laulun varajohtajana. 90-luvulla hän johti Iisalmen Mieslaulajia kunnes muutti 1999 Kymenlaaksoon ja liittyi Kouvolan Mieskuoroon. Vuoteen 2003 hän toimi kuoron varajohtajana ja 2003-2008 kuoron taiteellisena johtajana. Vuosina 2008-2018 hän toimi jälleen kuoron varajohtajana ja 2019 siirtyi takaisin kuoron taiteelliseksi johtajaksi.

Tapio Lehtisellä on pitkä kuorolaulajan ja kuoronjohtajan kokemus. 6 vuotiaana aloitettu kuoroura on jatkunut katkeamatta sisältäen lapsi-, nuoriso-, kirkko-, kamari ja sinfoniakuoroja. Hän on johtanut poika-, nuoriso-, seka- ja mieskuoroja eri puolilla Suomea.

Tapio Lehtinen on aktiivinen laulusolisti. Hän on laulanut solistina eri kuoroissa.

Laulunopiskelun hän aloitti Turussa Pekka Torhamon johdolla. Muutettuaan Kiuruvedelle hän sai laulunopettajakseen Tapani Valtasaaren.

Kouvolassa hänen opettajinaan ovat toimineet Seppo Kuoppa ja Peter Nordman. Lehtinen on äänialaltaan tenori.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lehtinen on myös aktiivinen toimija SULASOL:ssa. Hän on toiminut Nuorten Kuoroliiton varapuheenjohtajana sekä on tällä hetkellä SULASOL:n Kymenlaakson piirin puheenjohtaja. Hän on myös Suomen Mieskuoroliiton Kymenlaakson piirin aluevaltuutettu.

Siviiliammatiltaan Lehtinen on luokanopettaja.

Tapio Lehtisen tavoitteena on ylläpitää ja viedä eteenpäin suomalaista mieskuoroperinnettä, mutta samalla tuoda ohjelmistoon myös uutta mieskuoromusiikkia, esim. barbershopsovituksia, niin kuin Kouvolan Mieskuorossa on tehty jo vuosikymmenien ajan eri johtajien toimesta. Vapaa äänentuotto ja ilmeikäs laulaminen ovat Lehtisen päätavoitteita, tärkeää sosiaalista kanssakäymistä unohtamatta. Jokainen laulaja tuo oman panoksensa kuoron toimintaan niin laulajana, hallintomiehenä kuin hyvänä ja luotettavana kuoroveljenäkin.

Yli sata vuotias Kouvolan Mieskuoro on käsite kymenlaaksolaisessa kuorokentässä ja omalta osaltaan merkityksellinen kuoro koko Suomessakin. Kouvolan Mieskuoro on Kouvolan eturivin kuoro!

Tapio Lehtinen


© 2023 | Kouvolan Mieskuoro ry